Työnantaja saattaa maksaa irtisanomalleen tai vapaaehtoisesti irtisanoutuvalle palkansaajalle korvauksen työsuhteen päättymisestä sillä edellytyksellä, että työnantajalta saadut varat sijoitetaan palkansaajan omaan yritystoimintaan. Tämä teema voi ajankohtaistua Corona-turbulenssissa ja sen jälkeen.
KHO 2012:90: A:n työnantaja B Oy irtisanoi A:n yhtiön palveluksesta. B Oy:n emoyhtiö C Oy maksoi vapaaehtoisesti yritystukea tytäryhtiönsä B Oy:n taloudellisin ja tuotannollisin perustein irtisanomille työntekijöille. A teki yritystukihakemuksen perustamalleen toiminimelle. A:lle myönnettiin tukea uudelle yritystoiminnalle 20 000 euroa ja tuki maksettiin A:n yrityksen pankkitilille. Tuesta ei toimitettu ennakonpidätystä. A käytti tuen yrityksensä perustamis- ja muihin kustannuksiin, ja yrityksen kirjanpidossa tuki kirjattiin saatuihin avustuksiin ja tukiin. A:n saamaa yritystukea ei pidetty A:n perustaman yrityksen elinkeinotoiminnan tulona vaan työsuhteen perusteella saatuna palkkatulona tai siihen rinnastettavana tulona. A:n työnantajansa B Oy:n emoyhtiöltä C Oy:ltä saaman suorituksen verotukseen ei vaikuttanut se, mihin tarkoitukseen tulo käytettiin, tai se, oliko työnantaja muutoin asettanut etuuden maksamiselle joitakin ehtoja. Äänestys 4-1
KHO:n ratkaisu ei toteuta lukuisissa hallitusohjelmissa lausuttua verotuksen työllistämis- tai yrittämiskannustinta. Ratkaisun tulkinnan lähtöasetelma on suppeasti työsuhteensa päättävä työntekijä, eikä työntekijä uuden yritystoiminnan aloittajana ja siihen liittyvine taloudellisine mahdollisuuksineen Suomen kilpailukyvylle pitkällä aikavälillä. Verohallinto on ohjeessaan todennut työnantajan entisen työntekijän yritykselle antaman tuen olevan palkkaa, jos työnantaja ei saa käypää osake- tai muuta vastiketta suorituksestaan.
Verohallinnon ohje, ”Työsuhteen päättymiseen liittyvien suoritusten verotus”, A177/200/2014.On olennaista uuden yrittäjän alkutaipaleella, jos yritys voi investoida entisen työnantajayrityksen tuen kokonaisuudestaan eikä vasta nettomäärää ansiotuloverotuksen jälkeen.
EVL 8.1 §:n 2 kohdassa todetaan seuraavasti: ”Edellä 7 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja ovat muun ohessa käyttöomaisuuden hankintamenot – -; jos verovelvollinen on saanut hyödykkeen hankkimiseen avustusta julkiselta yhdyskunnalta tai jos joku muu on elinkeinotoiminnassaan osallistunut hankintamenon suorittamiseen, vähennyskelpoiseen hankintamenoon ei kuitenkaan lueta avustusta tai toisen osuutta vastaavaa osaa hankintamenosta”. Aiemman työnantajayrityksen – vaikka kyse ei olisi julkisyhteisö – tuki perustetulle yritykselle on sen elinkeinotoimintaan kuuluva meno em. säännöksen mukaisesti. EVL:sta löytyy siis jopa nimenomainen säännös, jota voisi soveltaa – ainakin käyttöomaisuusinvestointitukiin.
Ainakin silloin kun työnantajan maksama korvaus ylittää määrän, jonka se on työlainsäädännön perustella velvollinen työntekijälle maksamaan tai kun työnantaja tekee suorituksen vapaaehtoisesti, olisi käsitykseni mukaan edellytyksiä ratkaista kohdistamiskysymys verovelvollisen eduksi ilman lainsäädäntömuutoksia. Tällöin tuki tuloutuisi epäsuorasti käyttöomaisuuden hankintamenoa vähentäen.
Oikeudellisia harhapolkuja 